Tietoa

Soitinkorjaajan ammatissa yhdistyy kaksi intohimoani, musiikki ja kädentaidot.

Olen hakeutunut alalle eri koulutuksien kautta. Valmistuttuani kultasepäksi Lahdessa vuonna 2008, muutin Helsinkiin musiikin ammattiopintojen perässä, pääaineenani saksofoni. Valmistuin Pop & Jazz Konservatoriosta vuonna 2012 ja Metropolian ammattikorkeakoulusta vuonna 2016. Musiikkiopintojen ohessa toimin Woodwinds Ky:ssa soitinkorjaajana. Saksofonin lisäksi soitan huilua ja klarinettia. Yritykseni perustin vuonna 2018.

Vahvistan osaamistani kouluttautumalla ja vierailemalla eri soitinvalmistajilla. Olen Straubinger-tyynyjen sertifioitu asentaja. Vuonna 2017 suoritin koulutusjakson ja sertifikaatin Sankyon ja Muramatsun huiluvalmistajilla Japanissa. Lisäksi olen vieraillut muun muassa Yanagisawan ja Inderbinenin soitintehtailla, sekä saanut opastusta soitinkorjaajan ammattiin muilta alan kollegoilta.